mun runoi

pesen

ei se ei lähde mihinkään
vaikka minä pesen ja pesen ja pesen ja
aikaisin aamulla kun sinä vasta raotat luomiasi olen minä
jo pesemässä ja lähtiessäni huomaan
sen olevan silti
jäävän vaikka hankaan verille asti
ja minä tunnen nuo katseet ne huutavat
saastainen saastainen saastainen




tilapäisnainen

tänään pakkasin mun levyt ja alushousut
jätin sulle muistoksi ne missä on sininen pitsi
heitä sitten pois kun saat uudet
niin kuin mutkin





päiväkodissa

joskus on kiva leikkiä kotia niin kuin kuusivuotiaana päiväkodissa
minä olin liian tavallinen ollakseni äiti tai isä tai koira
olin aina pikkusisko joita isosiskot, jotka olis halunnut olla äitejä sai pukea ja määräillä ja jonka kanssa koiraksi pakotettu pikkupoika leikki pallolla
oikeasti likaisia astioita on vain paljon hankalampaa pestä kuin posliiniastioita mielikuvituskahvin jäljiltä
ja nousta aikaisin aamulla keittämään kaurapuuroa
ei se olekaan niin ihmeellistä
kukaan kuusivuotiaista ei ymmärtänyt Paulaa, joka sanoi ettei tahdo vauvoja eikä kahvi-astiastoa vaan tahtoo matkustaa maailman ympäri
nyt kun ollaan kaksikymmentäkahdeksan niin kaikki on sille kateellisia kun se lähettää kortin Meksikosta





myöhään illalla paukutti lumimyrsky kattoa
ja kolisutti ovea
mutta me emme avanneet.
aamulla se oli vienyt kissamme.




kommentteja runoista pyydän :)