matkalaulu

Taas lähdössä, laukku on pakattu. matkalla tutustumiskierros synnytyssairaalaan. sitten lapsuudenkotiin, huomenna opiskelukaupunkiin saamaan diakonissan vihkimys. lauantaina juhlitaan valmistumista, parasta on äidin tekemät herkut. sunnuntaina oisi tarkoitus jatkaa reissua kesämökille vanhan kommuuni-jengin kera.ei tässä nyt ehditä lepäillä ei.

"Perillä on tuolla edessämme jossain
mennään mutta ajetaan hiljempaa
toivon ettei matka loppuis ollenkaan.
Tämä voi olla
koko elämämme ihanin päivä
ajetaan hiljempaa.
Toivon, että matka jatkuu, jatkuu vaan"

pysähtymisen vaikeus

Nyt mä oisin valmis sairaanhoitaja-diakonissa! Ja mulla alkoi loma. Ensimmäiset päivät ihmettelin kotona olemista ja pitkään nukkumista. Tuntui, että jotain olisi kuitenkin unohtunut, joku essee kirjoittamatta,kesätöitä olisi sittenkin pitänyt hankkia tai ainakin varmuuden vuoksi hakea jo jotain toista opiskelupaikkaa.Sitten muistin että nyt piti nauttia lomasta ja pitkistä aamu-unista, vielä sen hetken kun niitä riittää. Istua aurinkoisella parvekkeella ja siemailla kokista jäillä.istua pitkään aamukahvin äärellä ja lukea Helsingin Sanomat kannesta kanteen.

Nyt voi jo hymyillä monelle järjettömyydelle,kuten työmäärälle,jonka olin jättänyt viimeiselle opiskeluvuodelle, tai sille,että muuttaa vuosi ennen valmistumista 250 kilometrin päähän opiskelupaikkakunnasta, joopajoo. monesti olis voinut tehdä fiksummin viimeisen viiden vuoden aikana, mutta jos haluu elää niin virheiltä ei kai voi välttyä. ja mistä sen loppujenlopuksi tietää mikä oli virhe tai mikä ei. kaikki oli elämää.

Mieskin pääsi taas töihin. Urheasti se lähtee viideltä aamulla eväspussi kainalossa ja iltapäivällä saapuu mustelmilla ja yltäpäältä betonissa. Rakas työmies. Ja pikkuisin perheenjäsenemme myllää mahassa minkä kerkeää. Hän on arviolta jo 38 cm pitkä ja painaa vajaa 2 kiloa. Ehkä kahden kuukauden kuluttua on nyytti jo sylissämme <3

Tallinnalainen marsipaanikissa ja muuta matkalla koettua

Olen matkustanut alkaneen vuoden aikana lukemattomia kilometrejä. viime viikkojen aikana esimerkiksi viimeiset koulutunnit Lahdessa (jee!), diakonian virkaan vihkimiseen valmistava ordinaatioleiri Tampereella, luokkaretki Tallinnaan ja isän syntymäpäiväjuhlat pohjanmaalla. kilometrejä on kertynyt, välillä väsymys on painanut mutta kevään lämpö on kantanut eteenpäin. Pari viikkoa enää, niin nelivuotinen opiskelustressi on ohi ja kesälaitumet ja äitiysloma odottavat. Rästitehtävälistassa on enää muutama kohta, jotka saan nekin toivottavasti pian vetää yli punaisella tussilla. Kun tutkintotodistus tipahtaa postiluukusta, tulee helpotuksen huokaukseni olemaan syvä.

...

Pakko myöntää että häiritsee hiukan viimekertainen katkeruuden sivumaku kirjoituksessani. en viitsi poistaa sitä kuitenkaan, tunteet tulee ja menee, ja hyväksyttäköön ne. omia tunteita on muuten hyvä tutkiskella ja pohtia silloin tällöin. itselleni vaikein tunne on ollut viha. pitkään luulin, ettei minussa ole lainkaan vihan tunnetta, kunnes ymmärsin, että olin vain tukahduttanut kaiken vihan syvälle sisimpääni, sen sijaan että olisin opetellut purkamaan sen jotenkin. muistan todella elävästi marraskuisen päivän vuonna 2006 kun vihastuin, ja ensimmäistä kertaa vuosiin (?) annoin sen näkyä ja kuulua.kokemus oli ihmellinen ja tuntui joltakin aivan uudelta,vapauttavaltakin.

tällä viikolla täytin 26 vuotta.tuntuu melkein samalta kuin 25 vuotta,mutta onhan siinä pikkuruinen ero. 26-vuotiaana tulen (toivottavasti!) valmistumaan ensimmäiseen ammattiini ja saamaan myös ensimmäisen lapseni, merkittävä ikä minulle siis. kävimme tällä viikolla myös toisessa ultraääni-kuvauksessa, ja vauvelimme oli kasvanut ja kehittynyt normaalisti, kaikki siis hänellä hyvin, ja siitä olen onnellinen.niin, ja lääkärin mielestä vauveli on saanut isänsä nenän,joka onkin toiveissani,sillä en oikein ole sinut oman (ison) nenäni kanssa ;)

...

Tänään alkoi työharjoittelu seurakunnassa.Alku vaikutti ainakin hyvältä,ja tiedossa on mukavia asioita,kuten hiljaisuuden retriitti ja kohtaamisia Inkeriläis-mummojen kanssa. Viime viikolla ehdin tosin jo epäillä omaa uravalintaani ja kaikkea siihen liittyvää, kun sain todella yllättäen kovaa arvostelua edellisessä harjoittelupaikassa.Ei pitäisi ottaa niin vakavasti yhden ihmisen mielipidettä,mutta olen aika herkkä kritiikille,ja kun tosiaan kaikki tuli aivan odottamatta,itse olin kuvitellut harjoittelun sujuneen kohtalaisen hyvin,tai ainakin tavalliseen tapaan.Kyseinen henkilö ehti jo ennustaa tämän seurakuntaharjoittelunikin tuhoon tuomituksi,kun ei minusta vain ole alalle. No,koetan jättää tapahtuneen mielestäni ja keskittyä nyt uuteen.

Maha-asiaa vielä. Aika kuluu niin nopeasti! Tämän viikon lopulla raskauteni on puolivälissä, ja nyt tyyppi on jo yli 20 cm pitkä! Ihanaa odottaa vauvaa! Kerrankin voi ihailla itseään peilin edessä oikein antaumuksella.

"Älkää entisiä muistelko, älkää menneistä välittäkö.

Katso, minä teen uutta; nyt se puhkeaa taimelle, ettekö sitä huomaa? Niin, minä teen tien korpeen, virrat erämaahan."

(Jesaja 43:18-19)

here comes the sun

...
Tänään paistoi ihanasti aurinko ja ekan kerran pitkän kaamoksen jälkeen nousi taas toivo kevään tulosta. Olin niin iloinen että lauloin virsiä koko ajomatkan harjottelusta kotiin, ja oikein antaumuksella :) Voi,kuinka odotan kevättä, valoa, lämpöä! Olin toista viikkoa flunssassa. Nyt alkaa jo elämä voittaa, ja jatkan taas työharjoitteluja. On ihanaa olla kotona. Lahden reissu oli viimeinen tuossa mittakaavassa, joitakin käyntejä toki kouluun vielä tulee. Suurimmaksi osaksi loput opiskelut on kuitenkin työharjotteluja, joita on edessä tänä keväänä vielä..en uskalla laskea..13 viikkoa. Toivottavasti olo pysyy hyvänä loppukevään, että opiskelut onnistuu ja saan paperit käteen.
Maha alkoi kasvaa pari viikkoa sitten ja kohta se ei enää pysy piilossa. ihana ja hämmentävä maha, jossa tuntui tällä viikolla ensimmäiset hennot liikahtelutkin. Siellä se kasvaa, meidän pikkuinen <3

unelmia,kaaosta ja siltä väliltä

..

Myönnän itsekin sortuneeni joskus ajatukseen,että tämä elämä olisi jotenkin tai millään lailla meidän ihmisten itse hallittavissa. Kuin resepti, jonka mukaan voisi leipoa maailman makeimman suklaakakun. se ei vain toimi niin. kaapissa ei olekaan jauhoja, vatkaat liian vähän tai liian kauan, kakku ei kohoa, palaa tai leipomista ei koskaan edes saa aloitettua. jotakin muuta ilmaantuu.
Elämä on ennaltaarvaamatonta, ja silti suunniteltua, Jumalan suunnitelmaa. lohduttavaa, vaikka välillä niin tuskastuttavan epätietoista.

Puutarhassa tapahtunutta:

muuttolaatikot pakattiin, purettiin ja pakattiin taas. mökki ei ollutkaan meidän koti, vaikka punainen ja herttainen. sinne jäi perunamaa vaille kuokkijaa. olemme taas kerrostalon asukkeja, eikä se haittaa oikeastaan ollenkaan.

opiskelijaleski palasi kuukaudeksi Lahteen

ja puutarhassa on pieni taimi, paljon pienempi kuin ensimmäinen. vauvantaimi, jonka saamme syliimme ensi kesänä. voiko ihanampaa olla.