Olimme diakonissaopiskelijoiden retkellä keskellä ei-mitään. yhden yön, jonka minä pitkälti valvoin kuunnellen sateen ropinaa. eihän sitä osaa enää nukkua ilman toista puoliskoa. mutta hauskaa oli, ja talviturkki jäi sinne metsälampeen. kuten meidän kommuunijengin matkat yleensä, tämäkään ei sujunut aivan kommelluksitta. menomatkalla jouduimme kerran työntämään autoa, (minä:"mun piti peruuttaa tonne, mut mä peruutin sit tänne"), eksyimme sotilasalueen liepeille ja odottelimme tiellä melkein tunnin kun autossa oli jotain häikkää.no, se aika meni mukavasti virsiä laulellessa. autokin korjaantui, kiitos Jumalalle, ja pääsimme takkatulen ääreen viettämään leiri-elämää toisten kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti