Syksy juoksee niin vauhdilla, että ehdin juuri nähdä sen selän vilahtavan aina ennen seuraavaa mutkaa. Syksy on kauniin värinen, minun väriseni, ja tähän syksyyn on mahtunut mukavia asioita: Onnistunut työharjoittelu (jota ei sekoittanut sairasloma tai ylivoimainen väsymys, niin kuin lukuisia edellisiä harjoitteluja) ,toisen työharjoittelun onnistunut alku seurakunnan päihde- ja kriminaalityössä,vauhdikas viikonloppu kummitytön ja pikkuveikan seurassa, ystäviemme tunnelmalliset häät, Helsingin reissu ja vanhan hyvän ystävän tapaaminen sekä lukuisia kupillisia kahvia ja pino uusia romaaneja (niistä lisää myöhemmin).

Tämä syksy on minulle myös haaveilun syksy. Haaveilen edessä siintävästä valmistumisesta, punaisesta tuvasta ja perunamaasta, lapsista, mielekkäästä työstä, matkoista... kaikenlaisesta suuresta ja pienestä, arjesta ja juhlasta. Toisinaan kun näen jonkun ihanan vauvanvaatteen, ostan sen, tungen hyllyni perukoille, ja välillä käyn vaatepinoni läpi kuvitellen vaatteiden sisään pienen ihmisen.

Tältä se siis tuntuu, olla aikuinen, valmistumassa mielenkiintoiseen ammattiin, haaveilla omasta pihasta ja vauvan tuoksusta. Vaikka vasta itsekin olin kuusi, kulkemassa mutaista polkua esikouluun ja ihmettelemässä perhosentoukkaa.