En ole jaksanut raapustaa kirjaimia jonoon. olen kärsinyt jonkunlaisesta syysmasennuksesta. vaikka rakastan syksyä, sen kirpeyttä, värejä ja tuoksua. mutta ehkä pahinta on ajatus siitä, että edessä on (taas!) se pimeä kausi, joka tuntuu kestävän ikuisuuden verrattuna kesään, joka on kuin perhosen pyrähdys. olen käpertynyt peitto-pesään ja lueskellut romaaneja (Kuutamolla, Esther ja Gemma, Minä olen, Unelmieni mies, Koti maailman laidalla, Ystävä sä naisien, Hiljaisuuden tuolla puolen, Tyttö ja tupakka..en muista mitä vielä..) satunnaisesti myös tenttikirjoja. T herää aikaisemmin kuin minä ja tuo sängyn viereisen lipaston reunalle kupillisen kahvia, jota minä unenpöppöröisenä siemailen. joskus nukahdan huomaamattani, ja kahvi jäähtyy kuppiin. (enkä ole ainakaan vielä havainnut kylmän kahvin tehneen minua yhtään kauniimmaksi) Onneksi koululuentoja on ennätyksellisen vähän (tällä hetkellä pari kertaa viikossa). töistä pidän taukoa. keräilen voimia kotilonpesässä. (sellaiselta minä kuulemma näytän). joskus tosin täytyy uhrata aikaa opinnäytetyöhön, joka edistyy etanan nopeudella. Kaikkia päiviä en kuitenkaan ole lojunut vaan ajoittaisia toimeliaisuuden puuskia esiintyy. olen tehnyt Helsingin reissun (tarkoituksena mennä John McGregorin konserttiin,johon ei kuitenkaan saanut enää lippuja), käynyt kotipiirissä ja nuorten aikuisten illassa, leiponut pullia, feta-pinaattipiirakkaa ja sämpylöitä, tiskannut puolet astioista (ei tarkoita meillä mitään vähäistä määrää astioita) ja askarrellut. ehkä syksyllä pitää antaa vain asioiden kulkea hiljalleen, murehtimatta liikoja. minulla on nimittäin taipumusta joutua solmuun kaikenlaisten murheitteni kanssa (ja muutama muidenkin murhe mahtuu aina mukaan). olla vaan. ja ihailla luonnon kauneutta.vähintään ikkunasta jos ei jaksa ulos asti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti