syys

mitäs me, minä ja kissa

En ole jaksanut raapustaa kirjaimia jonoon. olen kärsinyt jonkunlaisesta syysmasennuksesta. vaikka rakastan syksyä, sen kirpeyttä, värejä ja tuoksua. mutta ehkä pahinta on ajatus siitä, että edessä on (taas!) se pimeä kausi, joka tuntuu kestävän ikuisuuden verrattuna kesään, joka on kuin perhosen pyrähdys. olen käpertynyt peitto-pesään ja lueskellut romaaneja (Kuutamolla, Esther ja Gemma, Minä olen, Unelmieni mies, Koti maailman laidalla, Ystävä sä naisien, Hiljaisuuden tuolla puolen, Tyttö ja tupakka..en muista mitä vielä..) satunnaisesti myös tenttikirjoja. T herää aikaisemmin kuin minä ja tuo sängyn viereisen lipaston reunalle kupillisen kahvia, jota minä unenpöppöröisenä siemailen. joskus nukahdan huomaamattani, ja kahvi jäähtyy kuppiin. (enkä ole ainakaan vielä havainnut kylmän kahvin tehneen minua yhtään kauniimmaksi) Onneksi koululuentoja on ennätyksellisen vähän (tällä hetkellä pari kertaa viikossa). töistä pidän taukoa. keräilen voimia kotilonpesässä. (sellaiselta minä kuulemma näytän). joskus tosin täytyy uhrata aikaa opinnäytetyöhön, joka edistyy etanan nopeudella. Kaikkia päiviä en kuitenkaan ole lojunut vaan ajoittaisia toimeliaisuuden puuskia esiintyy. olen tehnyt Helsingin reissun (tarkoituksena mennä John McGregorin konserttiin,johon ei kuitenkaan saanut enää lippuja), käynyt kotipiirissä ja nuorten aikuisten illassa, leiponut pullia, feta-pinaattipiirakkaa ja sämpylöitä, tiskannut puolet astioista (ei tarkoita meillä mitään vähäistä määrää astioita) ja askarrellut. ehkä syksyllä pitää antaa vain asioiden kulkea hiljalleen, murehtimatta liikoja. minulla on nimittäin taipumusta joutua solmuun kaikenlaisten murheitteni kanssa (ja muutama muidenkin murhe mahtuu aina mukaan). olla vaan. ja ihailla luonnon kauneutta.vähintään ikkunasta jos ei jaksa ulos asti.

meillä on paperihäät!

aamulla (puolenpäivän aikaan)kun heräsin, oli mieheni kadonnut.aamukahvi odotti pannussa. pian hän ilmestyi kukkien,suklaan ja halausten kera.

lisää matkamuistoja

olemme siivonneet kolme päivää (siis pikkuisen joka päivä) ja vihdoinkin kotona mahtuu oleilemaan. joka kerta siivotessa huomaa, että meillä on liikaa tavaraa. kaikenlaista mitä voi vain kuvitella joskus tarvitsevansa.ja lisäksi saman verran tavaraa,jota ei tarvitse,mutta jolla on tunnearvoa.paperia,paperia,paperia...ja lehtiä:helsingin sanomat,uusi tie,viikkolehti,ristin voitto,somero,kirkonseutu,nastola,kylväjä,sanalla sanoen,crux,tehy...pinoittain jokaisessa nurkassa.
Aloitimme viime viikolla ystävien kanssa kotikokoontumiset, tai miksi niitä kutsutaankaan.(kokoonnumme yhteen lukemaan Raamattua,rukoilemaan,syömään ja jakamaan elämäämme), ja huomenna on meille tulossa ystäviä. hyvä juttu, tulee kotikin siistiksi.
meidän perhe sairastaa myös pikkuisen.(siis minä,mies ja kissa).kaikilla on silmätulehdus.onneksi jo paranemaan päin.minä olen lupautunut ensi viikonlopuksi töihin, ja koulussakin on kiirettä, huomenna syksyn ensimmäinen tentti.odotan innolla tämän syksyn työharjotteluita, olisi tarkoitus tehdä naisten ja lasten hoitotyötä.harjoittelupaikkojen saaminen vain on ikuinen ongelma, niitä tuntuu aina olevan liian vähän.muuten olen ollut tavalliseen tapaani melko laiska opiskelun suhteen, teen yleensä juuri ja juuri kaiken sen pakollisen, ja senkin usein viimeisenä iltana.siinä asiassa ei kai viisastu koskaan.

halutaan...

tänne

kaksi viikkoa kaksistaan

Olimme ihanalla häälomalla (vuosi häitten jälkeen). Tosin palasimme kotiin jo kaksi viikkoa sitten ja täytyi heittäytyä kiireesti arjen pyörteisiin, niin etten ole jaksanut tai ehtinyt tännekään kirjoitella. koulu ja kaikki muu syksyinen on täydessä vauhdissaan. vain minä hiukan hämilläni seison paikallani ja tähyilen tulevia päiviä. taas alkaa tuuli ja tuiverrus. syysmasennus nostaa päätään ja muistuttaa möykyn olemassaolosta. mutta muistan yhä selvästi Italian lämmön. minä, joka olen aina kauhistellut kuumia päiviä ja auringon paahdetta, aloin jollakin kummallisella tavalla nauttia Italian kuumuudesta. Matkareittimme kulki näin: Berliini-Bad Vilbel-Frankfurt-Pisa-Firenze-Bologna-Garda-järvi-Pavia-Milano. Ensimmäisestä päivästä saakka seikkailua. On vaikea kertoa matkasta, kun joku kysyy. "oli kivaa" kuulostaa aika laimealta. eikä ajatuksilleni löydy sanoja. eikä aina ollut kivaakaan, ainakaan kun teltan alla oli kivikova maa. mutta me olimme matkalla kaksistaan. minä ja hän, jota minä rakastan. päivä päivältä enemmän.