liittoutuneet..

...
Tulimme juuri kotiin avioliittoleiriltä. juuri sen samaisen NMKY:n järjestämältä,joka on saanut viime aikoina media-julkisuutta opetuksistaan. Luulen,että perimmäinen syy tälle hyökytykselle on se, että kaikki ihmiset eivät ymmärrä kristillistä avioliitto-näkemystä,joka pohjautuu Raamattuun.Toisekseen kun otetaan Raamatusta tai näistä avioliitto-oppaista yksittäisiä lauseita, ja käytetään niitä aivan irrallisina,ei ymmärretä asian alkuperäistä merkitystä.Esimerkiksi vaimon asema on Raamatun mukaan olla "alamainen" miehelleen.Tällä alamaisuus-sanalla on ehkä ihmisten korvissa negatiivinen kaiku,ja asia ymmärretään niin,että miehellä olisi lupa alistaa vaimoaan jollain tavalla.Raamatullinen vaimon alamaisuus on kuitenkin kristitylle vaimolle iloinen asia,eikä liity mitenkään alistamiseen,vaan luonnollisiin rooleihin avioliitossa.

Viikonloppu oli hyvin antoisa ja onnellinen, vaikkakin raskas. Oli kai kesän kuumimmat päivät, ja käsittelimme neljän avioparin ryhmissä hyvinkin syviä ja kipeitä asioita. Erityisen kiva oli kuulla toisten nuorien avioparien kokemuksia (ryhmässämme kaikki olivat olleet naimisissa korkeintaan pari vuotta), ja huomata, että muilla on lopultakin aika samanlaisia ajatuksia ja ongelmia kuin meilläkin. Luennoitsijat kertoivat avoimesti omissa liitoissaan olleista kriiseistä ja niistä selviämisistä.Tämä antoi hyvin luottavaisen olon siihen, että Jumala kantaa meitä, kun olemme sitoutuneet toisiimme, ja toisaalta myös siihen,että jos kohtaamme ongelmia,emme ole yksin. ihana viikonloppu, myöskin siksi että sai kunnolla nauttia kesästä, vihdoinkin.

Tässä rannekoru, jonka rakas mieheni teki minulle eräänä rastiradan tehtävänä. Pidän siitä kovasti.

Olimme toissapäivänä kyläilemässä ihanien ystäviemme luona, ja siellä oli pieni taiteilijan alku, joka suorastaan vaati kameraani lainaksi. Kun kaksivuotias saa kameran käteensä, voi näkökulma olla yllättävä. minä sain kunnian olla tämän pikkuneidin kahvikutsuilla vieraana.

Jumalalla taisi olla hauskaa,kun se laittoi meidät kaksi hajapäätä yhteen :) musta tuntuu että me joka päivä etsitään jotain,joka on "tässä jossain..." tai sitten me ollaan unohdettu jotain. on siitä iloa meillekin,mutta aina se ei naurata.jos on vaikka passit hukassa ja auton katsastukset unohtuneet. Huomenna nämä hajapäät lähtee kuitenkin avioliitto-leirille hoitamaan suhdettamme (ei siksi ettei meillä menisi hyvin vaan juuri siksi että se jatkuisikin) ja lomailemaan ja nauttimaan hotellielämästä. ainakin on luvattu aurinkoa. neljä päivää vapaata,tuntuu ikuisuudelta :)

...

meillä kävi eilen pikkuinen koira kylässä. se juoksi niin nopeasti ettei siitä ehtinyt ottaa selkeää kuvaa. se kulki nurkkia pitkin ja söi pölypalloja. sitten se löysi aarreaitan: kissan ruokapaikan. se söi tarkasti kaikki kuivuneet ruuanjämät. juomakuppikin kaatui siinä menossa. ihana otus.

minä se vaan teen töitä.oikeastaan koko kesänä ei ole ollut paljoakaan muuta elämää.aikakin on lentänyt.kohta on kesä ohi,enkä ole vielä edes tajunnut,että nyt se on.kesä.se,josta haaveilin kauheimman kaaoksen keskellä.kuitenkin on ollut ihan kivaa.tasaista.ei ainakaan synkkää jos ei erikoisen riemullistakaan.ja elämässäni on kuitenkin monia asioita,joista kiitän Jumalaa.

miksi aina vapaapäivinä tulee kipeäksi?

minne lennät myrskypääskynen

Vesijärven rannalla söin piparminttujäätelöä. Tuli mieleeni kesä, jonka vietin iso-äitini kanssa pohjanmaalla.Jäätelökioskille mentäessä minä otin minttusuklaan ja mummo nougatin.aina.
Olimme myös T:n seurakunnan nuorten (aikuisten) kanssa ravintolassa. ruoka oli hyvää vaikka T tilasikin epähuomiossa vegehampurilaisen, "missä se liha on?!"
Yksi vapaapäivä ohi, onneksi huomenna on vielä toinen.Aloinkin olla jo väsynyt.Niin väsynyt,etten enää viimeisenä yönä saanut nukuttua epämääräisen ahdistuksen vallatessa mieleni.Viimeinen työpäivä sujui kolmen tunnin yöunien jälkeen melko tahmeasti. Väsymyksestäkö johtuu, mieleni on ollut sumuinen viime päivinä.ja olen laskeskellut kyyneliä iltaisin.Tällaisessa mielentilassa kaikki tuntuu niin raskaalta. Onneksi on olemassa rakas,ystävät ja suklaa.

näin me hoitajat

infinity sadness

Tulin iltavuorosta kotiin. oli kaunista.

Mutta mieleni on sumea ja sininen.

Hän tietää

Nautin tänään yhdestä vapaapäivästäni ja nukuin pitkään. Eilen illalla olimme elokuvissa kahdestaan T:n kanssa, olipa mukavaa käydä ulkona. Katsoimme Narnian toisen osan, Prinssi Kaspian. Tykkäsin kyllä elokuvasta, ja ainakin itse näin monia viittauksia siihen, millainen on kristinuskon Jumalamme. Puhuttelevinta minulle oli se, kun Lucy tuli leijona Aslanin luo (joka on vertauskuvallisesti Jeeus), ja kertoi, etteivät hänen sisaruksensa olleet uskoneet Lucyn nähneen Aslania. Mutta mikä estää sinua tulemasta minun luokseni, kysyi Aslan. Olisipa minullakin useammin rohkeutta mennä Jeesuksen luo, ja tunnustaa kuuluvani Hänelle, kun ympärilläoleva maailma kulkee vastakkaiseen suuntaan. Tässä kai ikuinen ongelmamme ihmisinä. Lohduttavaa on, että Jumala tietää millainen on ihminen, ja niinkuin Lucy sanoi: "Hän tietää mitä tekee."

Eino Leinon päivä, runon ja suven päivä

Eino Leino Saima Harmaja

Eino Leino oli nuoruuteni suuri rakkaus. Aikoinaan olin varma, että jos saisin joskus pojan, hänet nimettäisiin Einoksi. Tämän päivän kunniaksi muutamia runoja Leinolta, sekä muilta ihailemiltani taiteilijoilta.

RAUHATTOMAN RUKOUS.

Minä tääll' olen vieras, vieras vaan,
olen ollut alusta saakka,
ovat outoja minulle laaksot maan
ja outo on elämän taakka.
Minä kuljen ja katson kummastuin
joka puuta ja joka kukkaa,
minä kuljen kumpuja itkusuin
ja itken ihmisrukkaa.

Me soudamme haahta haurasta,
min ympäri aallot pauhaa;
me kuljemme suurta korpea
ja emme löydä rauhaa.
Tiet riidellen ristivät toisiaan
ja ystävä toista pettää.
Mikä riemu se koskaan päällä maan
on päättynyt kyynelettä?

Mikä laps se on matkalle lähtenyt,
joka joutunut tääll' ei harhaan?
Mikä hyvä se täällä on hyötynyt,
joka kuollut ei liian varhaan?
Kun ystävän parhaan sa kohtasit,
jo aika on hyvästi heittää.
Ketä hellimmin tänään sa rakastit,
sen huomenna hauta peittää.

Oi, joutuos kirkkahin joulu-yö,
oi, syntyös sydämihin,
oi, syntyös syömehen jokaiseen,
joka tutkivi: mistä? mihin?
Oi, syntyös rauha mun rintaani
kuin syntyi seimehen lapsi,
sinä rauhani nuori ja naurusuu,
sinä kukkani kultahapsi.

Ja kilvan kulkisi kumartamaan
sua turhan tietoni aatteet,
kuka kullat tois, mikä mirhamit,
mikä päärlyt ja purppuravaatteet,
Mun henkeni tietäjät harmaapäät
erämaita ne etsien käypi,
mut taivas on tumma ja tähdetön
ja yö yhä hämärtäypi.

Minä lapsena vanhaksi vanhenin.
En nuor' ole koskaan ollut.
Toki kerran ma keväästä haaveilin,
mut haavehet nuo oli hullut.
Olen väsynyt lauluni valheeseen.
Herra, tee minut lapseksi jälleen!
Minä tahdon soittoni särkyneen
viedä suurelle virittäjälleen.

-Eino Leino

MUA PELOTTAA

Mua pelottaa, mua pelottaa,
mua pelottaa tämä erämaa,
mua pelottaa nämä ihmiset,
nämä katsehet
niin oudot ja kylmät ja kylläiset.

En tunne ma muita, en itseäin.
Miten outojen joukkoon ma jouduinkin näin?
Toki jossakin muualla parempi ois?
Kun huoata vois
tai nukkua, nukkua nuorena pois!

Oi, vieraita oomme me ihmiset
kuin eri tähdillä syntynehet,
kuka kotoisin kuuhuen helmasta on,
kuka auringon,
kuka aivan, aivan on koditon.

Minä lapsonen koditon laaksoissa maan,
minä hankia hiihdän ja harhailen vaan,
minä sydäntä etsin, mi sykähtäis,
joka luokseni jäis,
yö vaikka mun ympäri hämärtäis.

Minä etsin suojoa itseltäin
ja omilta hulluilta mietteiltäin;
mua pelottaa nämä ihmiset,
nämä katsehet,
mut enin mun syömeni syvyydet.

-Eino Leino


JA VUODET NE KÄY YHÄ VAIKEAMMIKS

Ja vuodet ne käy yhä vaikeammiks
ja haaveet ne käy yhä haikeammiks,
ne polttaa, ne hehkuu, ne halaa.
Joka ilta ma mietin: Kai huominen uus
tuo lohdun ja loppuvi rauhattomuus!
Yö loppuu, mut murheet ne palaa.

Ne tulevat niinkuin kotihin,
ne tuovat uusia vieraitakin,
jotka nimeltä tunnen ma juuri.
Se murhe, mi eilen mun murtaa oli,
suli hymyks, kun tänään suurempi tuli--
koska tulee se suurin, se suurin?

Koska saavut sa tuskani korkein,
sinä maailman valtias mahtavin,
jota lapsesta saakka ma uotin,
jota vapisin öisin mä vuoteellani,
jonk' katsehen tunsin ma kasvoillani,
kun hetkeksi onneeni luotin?

Sun edessäs tahdon ma polvistua,
mut silmihin katsoa tahdon ma sua
ja sanoa: Henkeni annan!
mut mieltäni nuorta en milloinkaan.
Se tuskassa tulta iskevi vaan,
sen kanssani hautahan kannan.

-Eino Leino

Taottu sydän

Tuskan ahjossa kerran suli

sydämeni kova ja hiljainen.
Sitä liekit söi, sen puhdisti tuli,

ja itse kuolema takoi sen.

Niin, elämä: aseellas raskaimmalla

lyö, iske! Enää en murtua voi.

Minun sydämeni helisee moukarin alla,

mitä kipeämmin lyöt, sitä syvemmin se soi.

-Saima Harmaja

Päätös

Minä olen hyvin kypsä ihminen,
mutta kukaan ei tunne minua.
Ystäväni muodostavat minusta väärän kuvan.
En ole kesy.
Olen punninnut kesyyttä kotkankynsissäni ja
tunnen sen hyvin.
Oi kotka, mikä hurmio sinun siipiesi lennossa.
Oletko vaikeneva niinkuin kaikki?
Tahdotko ehkä runoilla? Sinä et runoile enää

koskaan.
Jokainen runo repisi runon,
eikä se olisi runo, vaan kynnenjälki.

-Edith Södergran

Elämä

Minä, oma vankini, sanon näin:
elämä ei ole kevät, vaaleanvihreään samettiin puettu,
eikä hyväily, jonka saamme harvoin,
elämä ei ole päätös lähteä
eikä kaksi valkoista kättä, jotka pidättävät.
Elämä on ahdas kehä, jonka vankeja olemme,
näkymätön piiri, jonka yli emme koskaan astu,
elämä on läheinen onni, joka kulkee ohitsemme,
tuhannet askelet, joita emme kykene astumaan.
Elämä on halveksua itseään
ja maata kaivon pohjalla hievahtamatta
ja tietää, että ylhäällä paistaa aurinko
ja ilmassa lentävät kultaiset linnut
ja nuolennopeat päivät kiitävät ohi.
Elämä on viitata lyhyet hyvästit ja mennä kotiin ja nukkua...
Elämä on olla muukalainen itselleen
ja uusi maa jokaiselle muulle, joka tulee.
Elämä on laiminlyödä oma onnensa
ja työntää luotansa ainoa hetki,
elämä on uskoa olevansa heikko eikä tohtia.

-Edith Södergran

varjoisat veet

Olimme neljä päivää hukassa. mökkihöperöitymässä. yksi ilta kansainvälisessä seurassa tutustuen Ranskan serkkuihin ja loppuaika kaksin kyhjötellen. tulin kipeäksi, muuten ihanat vapaapäivät. kissa on maailman onnellisin, kun olemme taas kotona.