kissa etsii keksinmuruja

se oli päivä jolloin tuuli vei minut

suipan kirpakka kevätjuoma

kivennäisvettä, jäämurskaa, kurkkumurskaa, greipin mehua

hiekkakakkuja

miksi aikuiset ihmiset ovat niin kovin kiinnostuneita tekemään hiekkakakkuja muoteillansa? siis toisistaan, eivät hiekasta. onkohan se ihmisen hallitsemisen tarvetta, kun täytyy varmistaa, että kaikki mahtuvat samaan muottiin. ja jos eivät mahdu, niin vähän hiotaan tuosta ja tuosta, kyllä siitä vielä kelpo kakku tulee, ulkoapäin kaunis ja edustava.
kristittynä joudun surullisena toteamaan että seurakunnissakin tämä on arkipäivää. On jostakin syystä omaksuttu asenne, että kristitty ihminen on tietynlainen. Samat arvot, samat mielipiteet, sama ulkonäkö, samat harrastukset. ja jos ei ole, niin parempi pysytellä hiljaa ja teeskennellä, että samaa joukkoa tässä ollaan. Niitä arvostetaan, jotka ovat onnistuneet parhaiten tässä muottiinmukaistamis-ohjelmassa. Oman joukon ympärille rakennetaan sitten tarpeaksi korkea muuri, ettei kuka tahansa tallaaja pääse pyhien yhteisöä likaamaan. varsinkaan sellaiset, jotka eivät kuulu "meihin" (ja tämä "me" ei valitettavasti tarkoita useinkaan kristittyjä yleensä, vaan tietyn suunnan edustajia). siellä on sitten turvallista ja mukavaa leikkiä piiri pieni pyörii. vaikka lapset eivät siinä hyörikään. Lapset ovat niin viisaita, että he rakentavat siltoja toisten ihmisten luo ja tarjoavat aidon ystävyytensä, kyselemättä, vaatimatta.

omenapuu

Niin kuin omenapuu, vielä odottaa saan.
Eivät ole puhjenneet silmuni kukkaan.
Muistan kuin eilisen, kun mullasta nousin,
vartta vihreää, hentoa ylöspäin työnsin.
Vain jaksa odottaa en, että hedelmä kypsyy,
vaikka ovat oksani hennot.
Ja niin on odotettava vielä ensi syksyyn,
kun puut korjataan ja puhdistetaan.

Olen omenapuu, mutt kovin arka vielä.
Voi tuuli mennessään ainoat kukkani viedä.
Ja kun varteni viimassa heiluu ja huojuu,
niin toivon, että mä oisin jo väkevä puu.
Mutt siellä, missä minut kinokset allensa peittää,
tai myrsky ankarimman vihansa näyttää,
niin lujemmin kietovat juureni maahan
ja enemmän vaan voimaa saan.

Kerran sanoi tuo mies, joka vettä mulle kantaa:
"en tahtoisi valmiina kaikkea antaa.
Vaan jos jaksat odottaa ja luottaa, niin näet sen päivän,
kun oksasi hedelmää tuottaa.
Ja sinä päivänä saavun luoksesi korjaamaan sen,
mitä olet jaksanut kantaa.
Ja minä tulen ja iloitsen kanssasi sinun hedelmistäsi."

-Jukka Putkonen