Nyt mä oisin valmis sairaanhoitaja-diakonissa! Ja mulla alkoi loma. Ensimmäiset päivät ihmettelin kotona olemista ja pitkään nukkumista. Tuntui, että jotain olisi kuitenkin unohtunut, joku essee kirjoittamatta,kesätöitä olisi sittenkin pitänyt hankkia tai ainakin varmuuden vuoksi hakea jo jotain toista opiskelupaikkaa.Sitten muistin että nyt piti nauttia lomasta ja pitkistä aamu-unista, vielä sen hetken kun niitä riittää. Istua aurinkoisella parvekkeella ja siemailla kokista jäillä.istua pitkään aamukahvin äärellä ja lukea Helsingin Sanomat kannesta kanteen.
Nyt voi jo hymyillä monelle järjettömyydelle,kuten työmäärälle,jonka olin jättänyt viimeiselle opiskeluvuodelle, tai sille,että muuttaa vuosi ennen valmistumista 250 kilometrin päähän opiskelupaikkakunnasta, joopajoo. monesti olis voinut tehdä fiksummin viimeisen viiden vuoden aikana, mutta jos haluu elää niin virheiltä ei kai voi välttyä. ja mistä sen loppujenlopuksi tietää mikä oli virhe tai mikä ei. kaikki oli elämää.
Mieskin pääsi taas töihin. Urheasti se lähtee viideltä aamulla eväspussi kainalossa ja iltapäivällä saapuu mustelmilla ja yltäpäältä betonissa. Rakas työmies. Ja pikkuisin perheenjäsenemme myllää mahassa minkä kerkeää. Hän on arviolta jo 38 cm pitkä ja painaa vajaa 2 kiloa. Ehkä kahden kuukauden kuluttua on nyytti jo sylissämme <3
