Pakko myöntää että häiritsee hiukan viimekertainen katkeruuden sivumaku kirjoituksessani. en viitsi poistaa sitä kuitenkaan, tunteet tulee ja menee, ja hyväksyttäköön ne. omia tunteita on muuten hyvä tutkiskella ja pohtia silloin tällöin. itselleni vaikein tunne on ollut viha. pitkään luulin, ettei minussa ole lainkaan vihan tunnetta, kunnes ymmärsin, että olin vain tukahduttanut kaiken vihan syvälle sisimpääni, sen sijaan että olisin opetellut purkamaan sen jotenkin. muistan todella elävästi marraskuisen päivän vuonna 2006 kun vihastuin, ja ensimmäistä kertaa vuosiin (?) annoin sen näkyä ja kuulua.kokemus oli ihmellinen ja tuntui joltakin aivan uudelta,vapauttavaltakin.tällä viikolla täytin 26 vuotta.tuntuu melkein samalta kuin 25 vuotta,mutta onhan siinä pikkuruinen ero. 26-vuotiaana tulen (toivottavasti!) valmistumaan ensimmäiseen ammattiini ja saamaan myös ensimmäisen lapseni, merkittävä ikä minulle siis. kävimme tällä viikolla myös toisessa ultraääni-kuvauksessa, ja vauvelimme oli kasvanut ja kehittynyt normaalisti, kaikki siis hänellä hyvin, ja siitä olen onnellinen.niin, ja lääkärin mielestä vauveli on saanut isänsä nenän,joka onkin toiveissani,sillä en oikein ole sinut oman (ison) nenäni kanssa ;)
