pieni liekki

...
En ole ihan uinuksissa (ainakaan toistaiseksi) vaikka talviuni ei kyllä olisi pahitteeksi. hieman sumuinen olo on ollut jo useamman viikon, mutta jostain virtaa sen verran voimaa, että herätyskellon seinään paiskaamisen sijaan raahaudun joka aamu työharjoitteluun tai joinakin päivänä matkustan luennoille koulukaupunkiin. Ja harjoittelusta on ohi jo puolet (yhteensä se kestää kaksi pitkää kuukautta), jippii! Harjoittelupaikka on kylläkin mielenkiintoinen ja on mukavaa vihdoinkin päästä tutustumaan seurakuntatyöhön, mutta mutta..vois olla aika jo vähän lomaillakin. Pysyin lujana ja ilmoitin molempiin keikkapaikkoihin että aion lomailla joulunajan eli minua ei töissä näy. Syksy on ollut aikamoista puurtamista, täytyy välillä pysähtyäkin.

Ensi lauantaina on odotettu muutto uuteen kotiin. Toivottavasti tämä tuleva olisi nyt sellainen, ettei taas vuoden kuluttua tarvitsisi pakkailla muuttolaatikoita. no, nuorena jaksaa juoksennella (tosin tuosta meidän papasta tulee ihan pian kolmekymppinen!)

p.s.

...

täytyy silti mainita, ettei mikään saa kuitenkaan pois lämpöistä tunnetta sydämestäni, joka johtuu uuden kodin löytämisestä. Eikä se ole mikätahansa koti, vaan juurikin sen haaveitteni punainen tupa ja perunamaa! Kuun vaihtuessa me vaihdamme olinpaikkaa. Ihanaa!

iloitsin liian aikaisin, voi voi. nyt se tuli ja rytinällä-nimittäin syysväsymys. väsyttää,nukuttaa,haukotuttaa,masentaa.silti illalla ei tuu uni.olo on kuin sumussa.annoin periksi ja makasin peiton alla pari päivää.jos maanantaina koittaisi taas valloittaa maailmaa.

Syksy juoksee niin vauhdilla, että ehdin juuri nähdä sen selän vilahtavan aina ennen seuraavaa mutkaa. Syksy on kauniin värinen, minun väriseni, ja tähän syksyyn on mahtunut mukavia asioita: Onnistunut työharjoittelu (jota ei sekoittanut sairasloma tai ylivoimainen väsymys, niin kuin lukuisia edellisiä harjoitteluja) ,toisen työharjoittelun onnistunut alku seurakunnan päihde- ja kriminaalityössä,vauhdikas viikonloppu kummitytön ja pikkuveikan seurassa, ystäviemme tunnelmalliset häät, Helsingin reissu ja vanhan hyvän ystävän tapaaminen sekä lukuisia kupillisia kahvia ja pino uusia romaaneja (niistä lisää myöhemmin).

Tämä syksy on minulle myös haaveilun syksy. Haaveilen edessä siintävästä valmistumisesta, punaisesta tuvasta ja perunamaasta, lapsista, mielekkäästä työstä, matkoista... kaikenlaisesta suuresta ja pienestä, arjesta ja juhlasta. Toisinaan kun näen jonkun ihanan vauvanvaatteen, ostan sen, tungen hyllyni perukoille, ja välillä käyn vaatepinoni läpi kuvitellen vaatteiden sisään pienen ihmisen.

Tältä se siis tuntuu, olla aikuinen, valmistumassa mielenkiintoiseen ammattiin, haaveilla omasta pihasta ja vauvan tuoksusta. Vaikka vasta itsekin olin kuusi, kulkemassa mutaista polkua esikouluun ja ihmettelemässä perhosentoukkaa.

kirja-juttuja

Ajattelinpa vain listata muutaman kirjan, joita on tullut viime aikoina luettua. Ja jos joku kaipaa lukuvinkkejä, suosittelen erityisesti neljää ensimmäistä kirjaa (osittan kyllä hyvin surullisia kirjoja,mutta koskettavia ja ajattelemisen arvoisia):

*Mende Nazer: Orja
*Herbjörk Wassmo: Lasi maitoa,kiitos
*Corinne Hoffmann: Valkoinen masai
*Ian McEwan: Sovitus (myös elokuva on loistava!)

*Jodi Picoult: Sisareni puolesta
*Åsne seierstad: Kabulin kirjakauppias
*Marja Björk: Posliini
*Jane Austen: Järki ja tunteet
*Diane Chamberlain: Sypressiniemi
*Terhi Koulumies: Vauvaa vailla

..Seuraavaksi suunnittelen etsiväni käsiini Richard Yatesin romaanin Revolutionary road. Katsoimme hiljattain elokuvan,ja tykkäsin kovasti. Sitäkin suosittelen :)

Onnellinen olotila

...
Olen viimepäivinä iloinnut väsymyksestä! Siitä syystä,että tämä nykyinen väsymys,joka iskee tajuntaan, on lajia,joka lähtee nukkumalla pois.Kun tulee työharjottelusta rättipoikki ja kaikkensa antaneena, ja herää aamulla huomatakseen että nukkuminen auttoi, se on minulle uutta ja ihanaa! Ennen sekä jälkeen masennuksen tunsin vain väsyn ja uupumuksen,joka ei lähtenyt pois vaikka olisi nukkunut päiväkausia.Masennuksesta paranee,vaikka se kestää vuosia! Se on ihanaa ja Jumalan armoa :)
Tällä hetkellä olen työharkassa (ja ilokseni saan tehdä osan harkasta palkallisena työntekijänä) saattohoidossa. Sai valita mitä tahansa,ja minä valitsin sen. Ehkä kiinnostuksen kohteeni on omituinen,mutta työ on osoittautunut minulle sopivaksi, ja saan kokea onnistumisen ja osaamisen iloa. Saattohoitokoti ei ole läheskään niin surullinen paikka kuin voisi kuvitella.Kun ihminen on kovin sairas,lähteminen täältä on helpotus. Vielä viime vuonna minusta usein tuntui,etten ole opiskeluista huolimatta oppinut juurikaan mitään,mutta tänä syksynä epävarmuus on alkanut hälventyä ja olen löytänyt oman tapani työskennellä sairaanhoitajana.

Tämän kuun puolessavälissä tuli lisäksi kaksi vuotta täyteen avioliittoa miehen kanssa,jota rakastan. Mieheni toi vaaleanpunaisia ruusuja minulle :) Niin,ja paras ystäväni menee naimisiin ensi lauantaina, ja minä pääsen kaasoilemaan.

Aurinko paistaa siis ulkona ja sisällä!

sunnuntai-ajatus

...

Mistäköhän johtuu, että joitakin (useimpia) ruokia ei vaan koskaan saa maistumaan niin hyvältä kuin äidin tekemä. Muutamana esimerkkinä jauhelihakastike, kaalilaatikko, sienikastike, linssikeitto, karjalanpaisti... tai vaikka kuvassa oleva aamiaisleipä,kuka muu pystyy moiseen?

...

Kolme viikkoa kestänyt opiskelu-leskiys päättyy huomenna,ja saan suunnata romuineni (kiitos läheisen kirpputorin kirjakulman loppuunmyynnin,romut lisääntyivät omaa tahtiaan lahdessa oleskellessani) takaisin kotiin. oi,mikä ihanuus. Muutamassa päivässä ehtii tulla jo aika iso ikävä. Toisekseen sain itse havaita todeksi sen,mistä olen aikaisemmin vain muiden kuullut puhuvan ja itse epäillyt moista väitettä: ruoka ei maistu yksin miltään.
Nyt alkanut viimeinen kouluvuosi tulee olemaan r-a-n-k-k-a. Olen monesti ehtinyt jo epäillä koko valmistumista yhdeksän kuukauden päästä,mutta onneksi tutor-opettaja lupasi seisoa vaikka päällään jotta kaikki valmistuisivat. Aion ahkeroida koko vuoden, kissa saa hoitaa meidän perheen laiskottelun seuraavat 9 kuukautta, ja miehenikin lupasi kehittää cooking-taitoa omassa keittiössämme world of warcraft-pelin sijaan.

hei kesä mihin kuljet?

On jäänyt tämä taimitarha heitteille kesällä. onko tosiaan niin että kesätyöt on taas tehty (ja jälleen kerran hoitamassa vanhuksia,vaikka muistaakseni viime(kin) kesänä ajattelin,että on viimeinen kesä niissä hommissa) ja illat on jo mahdottoman pimeitä? (Tykkäsin kuitenkin kesätyöpaikasta,ja minusta tykättiin,ei siinä mitään.Töihinkin olisin saanut jäädä,mutta opiskelut kutsuu..) Minne kulkee kesä?
Heinäkuussa huomasin olevani vanha! Mitä muutakaan voi ajatella, kun Ruisrokin kohokohta oli pullakahvit. Lisäksi pääsi sinne anniskelualueen aitojen sisäpuolelle ja silti muisti seuraavana päivänä selkeästi joka hetken festareista.Kaiken huipuksi kymmeneltä illalla olin jo omassa sängyssä nukkumassa.Mihin meni ne kymmenen vuotta? Aina näitä miettii...
Ruisrokin lisäksi tein hetken mielijohteesta yhden illan (ja yön) reissun Faces-festareille. Sitä olen miettinyt monena vuonna,mutta vasta nyt ensi kerran tuli käytyä paikan päällä. Yöllä paistettiin ruisleipää nuotiolla, ja seikkailtiin utuisessa metsässä. siel oli kyllä tunnelmaa. Mutta kuitenkin tuntui siltä,että olisin ollut siellä kotonani joskus viisi vuotta sitten,mutta en enää.Ei siis sen takia,että olisin tullut liian vanhaksi sinne,mutta elämä,jota elän on nykyään niin toisenlaista kuin ennen..ja arvoni,ajatukseni,kaikki..(no ei ihan kaikki sentään)
Nyt on pari viikkoa lomaa, ja sitten pitäisi lähteä matkalaukku kainalossa Lahteen. Vähän surettaa ajatus olla kolme viikkoa erossa toisesta kun on jotenkin niin tottunut toisen läsnäoloon. Ei osaa enää nauttia yksinolosta kuten joskus. Ehkäpä tulee sitten oltua ahkera luennoillakävijä, kun ei ole muuta elämää. Toivoa sopii.

kookosteetä ja sympatiaa

...
Armas ladamme oli luotettava ja vei meidät mökille ja takaisin. Mökkeilyilma vain oli kovin kylmä, kissa kyllä nautti täysin siemauksin, kun se sai juosta vapaana ulkona. Säikky kissa on kyllä, kun tuuli humisee puissa, se loikkii kiireesti sisälle. Lada on myös käynnistynyt hienosti jokaisena aamuna, kun minulla on ollut aikainen töihin meno. Juhannus sunnuntaina tosin saimme kaksi poliisia peräämme (toisella vielä niin kiire, että ajoi vastaantulevien kaistaa ja sireenit ulvoivat)..onneksi ei ollut rikos istua punaisessa ladassa tukka pystyssä ja silmät sirrillään kuudelta aamulla.

Viime maanantaina tuli kuluneeksi kaksi vuotta siitä, kun kihlauduimme mieheni kanssa. Juhlan kunniaksi kookos-teetä, jota keitin hänelle sinä ensimmäisenä iltana, kun tiemme kohtasivat. Tuota teetä maistellessa kului lukuisia öitä, kun juteltavaa oli niin paljon. Tee maistuu edelleen yhtä hyvältä (häävalokuvien kera), ja niin maistuu yhteiselokin. Arkisemmalta toki nykyään, mutta arkeen piiloutuu rakkaus.

lempitaiteilijoitani osa joku ja laukut pakattuna

...

(Kuvat: Emma Virke)

Olen osannut nauttia töistä, hennoista ryppyisistä käsistä,jotka silittävät poskea, lämpimistä halauksista ja hymyistä, kun sanoja ei enää muista. (raapimisia ja muita ei muistella vapaapäivänä). Tänään kuitenkin nautin alkavasta viiden päivän lomasta, ja suuntaamme ladamme kohti kesämökkiä (ensimmäinen pitempi matka "uudella" autollamme, toivotaan, että se vie meidät perille saakka)...

aina ei voi jaksaa

Tää kätevä emäntä jättää kokkaukset vähäks aikaa miehelle. vois kuvitella, että lihapullien ja raparperipiirakan teko ois suhteellisen helppoa, mutku ei. Muutenkin viime päivinä mennyt voimat siihen, että jaksaa kesätöissä. paljoa muuhun mulla ei vaan riitä energiaa. Pientä piristystä tiedossa onneksi heinäkuun alussa, kun tänään on tilattu liput ruisrokkeilemaan. Teininä ajattelin, että ruisrock on aikuisten festari. mutta niinä vuosina, kun en oo käynyt oikeen missään festareilla, oon ehtinyt jo kasvaa aikuiseksi, hups! Niinkuin töissä meijän 99-vuotias mummo sanoi: kun aika menee niin nopeesti ja ite saa vaan kattella vierestä!

Romania osa 2

i just love it

Voiko Idols kilpailusta tulla mitään hyvää? No voi! Anna Puu kipusi suoraan lempiartistieni joukkoon ja laulunsa saa sydämen sulamaan. kuuntele vaikka:

http://www.youtube.com/watch?v=g9G3eLKkAyM&feature=related

http://www.youtube.com/watch?v=WoSDqXOmwRU&feature=related

kolme turhaa kirjainta j-o-s

Voihan kevätahdistus. Viime päivinä on käynyt ainakin kaksisataa kertaa mielessä lause, joka alkaa sanalla JOS... Parhaat ystäväni ovat nyt valmistumassa koulusta, jonka aloitimme aikanaan yhdessä. kommuunijengi. sen jengin kanssa on naurettu ja itketty monet kerrat. olen vilpittömästi iloinen ystävieni puolesta ja tiedän, että he ovat tosiaan paiskineet töitä valmistumisen eteen.Silti minua ahdistaa ajatus, että minäkin voisin olla samassa tilanteessa jos ja jos ja jos... Ymmärrän kyllä, että jos en olisi opiskeluaikana sairastunut masennukseen,se voisi olla myöhemmin edessä moninkertaisena, ja jos en olisi ollut vuotta sairaslomalla, en ehkä kuitenkaan olisi tässä ja nyt. mutta tunteilleen ei minkään voi, ja oma mieli saa toisinaan uskomaan, että on jollakin ratkaisevalla tavalla huonompi kuin toiset, kun ei pystynytkään siihen, mihin luuli. ihmisenä sitä katsoo usein asioita suorittamisen läpi, eikä muista, että on jotain muutakin, suurempaa.Onneksi Jumala katsoo ihmiseen toisin, rakastaen, hyväksyen.

kaverukset

vanhaa kissarouvaamme on huijattu. lämmin kaveri ei olekaan elävä, vaan kuumavesipullon sisältävä lämpökatti. siskoni ompelema otus muuten.

Romania osa yksi

(halutessasi napsauta isommaksi)

Huomenna Helsingin kautta viikoksi Romaniaan! Palaan.

Matkalla käteväksi emännäksi...

...

En ole koskaan ollut sen tyyppinen ihminen, että minua voisi kuvailla pullantuoksuiseksi emännäksi. Reilu puolitoista vuotta vaimona oltuani voin kuitenkin ilokseni todeta, että edistystä on tapahtunut monissa asioissa. En edes pyri täydellisyyteen, nautin tietyntyyppisestä boheemista elämästä, mutta minusta on kuitenkin kivaa kasvaa myös sellaisissa asioissa, jotka eivät suju niin luonnostaan. Kun ensimmäisen kerran leivoin sämpylöitä T:lle seurustelun alkuaikoina, hän kyllä söi ne iloisin ilmein, mutta myöhemmin tajusin, että ne sämpylät olivat olleet kyllä aikamoisia jauhopaakkuja. Nykyään leivon sämpylöitä jotka saavat ihan aitoja (toivottavasti!) kehuja. Tänään päätin, että kokeilen paistaa munkkeja elämäni ensimmäisen kerran.Ne onnistuikin yllättävän hyvin.Puolessavälissä tuskailin kyllä vähän, että miksi ryhdyn aina kaikenlaisiin projekteihin, mutta loppujenlopuksi juttu oli yksinkertaisempi kuin luulinkaan.Iltateelle tulleet ystävät ainakin kehuivat tuotoksiani, ja nopeasti ne myös hävisivät lautaselta.Onnistuin!
Nuo munkit olivatkin ainoa asia joka täällä on muistuttanut vapusta, olen nimittäin ollut kipeänä, ja vappuaaton vietin kuumeisena sängynpohjalla.Tänä iltana olo on onneksi ollut jo hiukan pirteämpi..no,ensi vuonna katsotaan uudestaan vapunviettoja minun kohdallani.

unelmani on saavuttaa tämä jonakin päivänä

...
”En enää hylkää itseäni vaan seison itseni puolella… Tässä puolustamisessa opin käyttämään omaa positiivista vihaani. Ymmärrän, että viha on ystäväni, ei viholliseni. Se on väline, jolla saan sanoa maailmalle: tästä minä alan, kohdelkaa minua kunnioittaen. Positiivisen vihan avulla huolehdin siitä, että kukaan ei kävele ylitseni, lävitseni tai ohitseni. ”

”Hyvin voiminen merkitsee näkyväksi tulemista. Suostun ottamaan tässä maailmankaikkeudessa tietyn tilan. En ole enää näkymätön, neutraali ja olematon. Minä näyn ja kuulun. Minulla on mielipiteitä ja ajatuksia. Uskallan ne myös ilmaista vaikka tiedän, että niitä ehkä ei hyväksytäkään. Toisten hyväksyminen ei ole minulle enää kaikki kaikessa. Tärkeämpää on, että en enää itse hylkää itseäni.”

otteet kirjasta Elämän lapsi, Tommy Hellsten

"Kun kosketat, niin kukkii
taas oksa alaston
ja vehmas ruoho peittää
jo hiekka-aavikon.
Näin yrtti-tarhaksesi
myös sydän aukeaa,
kun, Herra, suven viestin
se sanastasi saa."

(virsi 101:3)

tääl me sit ollaan...

...
...Turussa! täytyy alkaa opettelemaan tämän maan murretta, jos haluu olla katu-uskottava :) Tulipa kerralla muutosta meidän elämään, kun saimme uuden kaupungin ja uuden kodin. Olimme miettineet että jospa kesällä oltaisiin muutettu tänne,mutta heti kun alettiin sitä epäilemään ja innostustamme hillitsemään,niin asiaan tulikin vauhtia vesivahingon myötä. Ehkä Isä Jumala ajatteli,että täytyy laittaa noihin hitaisiin hämäläisiin vähän vauhtia, tai ei ne lähde kohta ollenkaan,kun aikansa vatvovat. Onneksi yhden päivän tutustumismatkalla Turkuun meille järjestyi ihana asunto natisevine lattioineen ja vielä minulle kesätöitä mummolassa.Lisäksi Jumala oli kehottanut erästä tuttua naista avustamaan meitä rahallisesti,vaikka tämä ei mistään tiennyt meidän muuttokustannushuolistamme. Muuttourakka oli hullun rankka,paiskoimme hommia 40 tuntia nukkumatta,koska pakettiautoa ei ollut varaa vuokrata kuin yhden vuorokauden.Onneksi alakerran ronski herra oli meidän matkassamme eväspusseineen. nyt ollaan onneksi saatu lepäillä vaan ja katsella uusia maisemia. moni asia Turussa ilahduttaa. kuten kauppahallista löytynyt Italialainen kahvila. Jos istuu siellä silmät suljettuina ja kuuntelee työntekijöiden iloisesti soljuvaa Italiaa,voi melkein kuvitella olevansa siellä oikeasti. Huomasimme, että sieltä saa myös T:n herkkua, pizza tonno e cipolla... kunhan olemme varoissamme,niin sieltä meidät löytää...
Joku sanoi,että Turussa on k-päistä porukkaa,mutta minä olen ainakin törmännyt pelkästään mukaviin ihmisiin. Jo muutto-iltana naapurit kävivät kättelemässä, ja eräs viereisen talon asukas auttoi ystävällisesti meitä purkamaan muuttokuormaa. hyvä ensivaikutelma siis.

elämä on...

...
Kotonamme on kaaos.Täällä on tapahtunut aikamoisen laaja vesivahinko,ja odottelemme,milloin lattia romahtaa altamme naapurin niskaan..muuttoaikaa kaksi päivää,kaikki on levällään.palailen tänne kun kiire hellittää.et tällaista meillä.

Tänään...

...
vuosia kolmekymmentäviisi, minulla ja kissalla yhteensä!


(Kuva kirjasta Katri Kirkkopelto: Millin Tuumat)


Aamulla postissa saapui lisää ihanuuksia:

Kummityttöni piirros minusta ja vauvastani "niillä on paljon hiuksia jotka on yhdessä kiinni" (hmm..onko minulta jäänyt havaitsematta jotakin?)


kissa-taulujen sarja (tänään oli hyvä päivä!)


Illalla ystäviä kävi kahvilla ja jäätelöllä. sain vielä Marimekon omppu-pussukan ja bambin. Pez-bambi on huippu, muistatteko nämä! Olen varmaan yhtä innoissani siitä kuin olisin ollut kaksikymmentä vuotta sitten :)


Kerrassaan ihana päivä!

yllätyspostia

...
Siskot osaavat lukea toistensa ajatuksia, taas se on todistettu. Tänään postilaatikosta löytyi paketti, josta kuoriutui tämä ihana sairaanhoitajan pussukka. eikä ole kuin ehkä viikko siitä, kun katselin netissä samaista pussukkaa ja haaveilin omistavani sellaisen joskus.. Ja nyt se on minun, kiitos ihanan isosiskoni!



"Lupaan, että vakaa ja vilpitön tahtoni on sairaanhoitajan tointa harjoittaessani parhaan kykyni ja ymmärrykseni mukaan täyttää ne velvollisuudet, jotka minulle sairaanhoitajana kuuluvat, ja pitää aina mielessäni sairaanhoitajan työn korkeat ihanteet"

kohtahan se jo on...

...


"juhannus" suippa -08


Vielä muutamia vuosia sitten en tykännyt ollenkaan keväästä. vielä sellaisesta kummallisesta syystä, että se toi mieleeni liian onnellisia muistoja.nurinkurista? lisäksi minua kauhistutti kaiken uudistuminen ja herääminen, kun tuntui, ettei itse ehdi mukaan. Mutta nykyään kun kärsin kaamosmasennuksesta, olen alkanut iloita keväästä tosi paljon. avaan verhoja, tahdon seistä silmät kiinni auringossa. tahdon imeä itseeni kevättä. tunnen,kuinka voimat alkavat palata, mieleni alkaa piristyä ja nautin kauan kadoksissa olleesta inspiraatiosta.

juttu

Ensimmäiset viisi ihmistä, jotka kommentoivat (ja sitä haluavat), saavat jotain tekemääni. Minun valintani. Sinulle. Tässä tarjouksessa on muutamia sääntöjä ja rajoituksia:
Ei ole takuita siitä, että pidät tekemästäni, tekemäni juttu on vain sinua varten, se tehdään tämän vuoden aikana.
Sinulla ei ole aavistustakaan, mitä se voisi olla. Se voi olla tarina, se voi olla runo. Voin piirtää tai maalata jotakin. Voin leipoa jotain ja lähettää sen sinulle. Kuka tietää? Et ainakaan sinä! Säilytän itselläni oikeuden tehdä jotain hyvin omituista.
Haaste on se, että sinunkin täytyy laittaa tämä blogiisi. Kaikki me osaamme tehdä jotain.

munnuntai mietteitä

...
Jälleen sunnuntai. viikot vierivät nopeasti ja kevät lähenee. siemeniä aletaan kylvää, ja hellävaraisessa hoidossa taimet alkavat kohota. Ehkä minäkin, taimi Jumalan tarhassa.
Viikko työharjoittelua on ohitse, ja voin vain iloita, kuinka mielenkiintoista työ oikeastaan onkin. vaikka olin aiemmin ajatellut, ettei psykiatria ole yhtään minun juttuni, niin kenpä tietää. Toivon vain, että kaiken väsymyksen keskelläkin jaksaisin aamuisin lähteä töihin. Harmittaa, että jatkuva väsymys vie niin paljon elämästä. Toivoisi,että voisi tehdä kaikenlaista ja nauttia töistä, mutta väsymys estää sen. Ja tuntuu, ettei se koskaan hellitä?

Tänään minua on puhutellut eräs kohta Johanneksen evankeliumista:

Sen tiedän, että minä olin ennen sokea ja nyt minä näen (Joh 9:25)

Ihmiset saattavat kysellä, miksi uskon Jumalaan, ja miten kaikki on oikein tapahtunut. Uskon asioita on vain välillä niin vaikea selittää. Kuinka Jumala kutsui minua, miksi juuri kristinuskon Jumala olisi ainoa oikea? En tiedä vastauksia moneen. Mutta sen minä tiedän, että ennen minä olin sokea ja nyt minä näen.

Huomenna minä...

...


...aloitan kahden kuukauden työharjoittelun mielenterveyspuolella

...palautan opinnäytetyön lopullisen version

...olen luultavasti vieläkin väsynyt..


Mutta kuitenkin...

..Olen entistäkin onnellisempi siitä, että minulla on mies, joka tuo kymmenen vaaleanpunaista ruusua. ja kissa, jonka turkkiin kuivata kyyneleet. ja unelmat.

...

Rakkaudesta ja toivosta

Kaksi vuotta sitten päiväkirjaani on kirjoitettu: Rakastuimme 14.2.2007 klo:05.27. Lauantaina tuosta tuli kuluneeksi kaksi vuotta, ja olemme yhä rakastuneita. minä ja mieheni siis. Eilen katseltiin valokuvia ja hymyillen muistelin yhteisiä hetkiämme. Sen lisäksi, että olemme saaneet nauraa ja iloita yhdessä, olemme saaneet olkapään, jota vasten itkeä. Minä olen myös saanut turvallisen jäärän, jonka kanssa olen opetellut riitelemään.
(olenkohan minä sitten se turilas?)

Eilen törmäsin kolme kertaa samaan Raamatunpaikkaan. Ensin aamukokouksen saarnassa vapaakirkolla, sitten illalla kotikouksessa vessan seinässä ja lisäksi erään ihmisen rukoillessa. Voi olla sattumaakin, mutta ehkäpä Jumala haluaa puhutella minua tämän jakeen kautta, joka on Jeremian kirjan luvussa 29:

Sillä minä tunnen ajatukseni, jotka minulla on teitä kohtaan, sanoo Herra: rauhan eikä turmion ajatukset; minä annan teille
tulevaisuuden ja toivon.

taimi kasvaa taas!

En ole unohtanut tätä pientä puutarhaani, jossa odotellaan hartaasti kevään ensimmäisiä merkkejä. sattui vaan sellaista, että tietokoneeni hajosi joulun alla, enkä osaa oikein vieläkään käyttää mieheni konetta (hiirikin on aivan liian suuri). lisäksi elämme tällä hetkellä ilman kunnollista nettiyhteyttä. Kannettavani sain onneksi takaisin entistä ehompana. Vuosi kuitenkin vaihtui ylläolevien ilotulitusten loisteessa ja tämän vuoden opiskelut on jo vauhdissa. En muista päivää viimeisiltä viikoilta, joihin ei jotenkin olisi liittynyt ajatus opinnäytetyöstä. Tunteja sen parissa on kulunut lukemattomia. Tänään kuitenkin saimme kokea sen ihmeen, että jätimme valmiin työn esitarkastukseen. Nyt vaan valmistaudutaan henkisesti viikon kuluttua koittavaan esitysseminaariin. Joululoma sujui lepäillessä, tietenkin, ja lueskellessa pinoittain romaaneja. ja kyllä me joululomallakin aherrettiin sen opinnäytetyön parissa. Lisäksi olemme saaneet kotona aikaiseksi suursiivouksen, joka on ihmeellinen saavutus meidän perheelle :) Kouluun herään yhtä hankalasti kuin ennenkin, vaikka joululahjaksi saamani kirkasvalolamppu on ehkä lievittänytkin yleistä väsymystä. Opiskeluissa on teoriaa kolme viikkoa enää tänä keväänä, ja sitten astun taas kolmeksi kuukaudeksi työharjoittelun ihmeelliseen maailmaan. Tässä minun kuulumisia. Koitan palata pikemmin kuin viimeksi.